Mistä kaikki alkoi?
Neuvostoliiton kaaduttua, 1990-luvulla Suomen seurakunnat toimivat aktiivisesti Venäjällä, erityisesti Suomen lähialueilla. Love for Kids -toiminnan puitteissa kymmenet nuorisoryhmät viettivät aikaa entisillä pioneerileireillä, jotka olivat rakennettu kommunismin juurruttamiseksi lasten mieliin. Kesällä 2000 parikymmentä nuorta pääkaupunkiseudun eri seurakunnista tutustui toisiinsa tuon leiritoiminnan puitteissa. Seurauksena perustimme järjestön nimeltä Mene ja kerro ry. Alla kuva joistakin mukanaolleista vuonna 2004.
Yhdistyksen väkeä koolla 2004
Meidän motivaatiomme perustui näkemäämme tarpeeseen: entisillä pioneerileireillä koko kesän viettäneet lastenkotilapset olivat todella huomionkipeitä ja etenkin aikuisten läsnäoloa kaipaavia. Me suomalaiset puolestaan olimme ottaneet askeleen tuntemattomaan lähtiessämme tuntemattomaan paikkaan ennestään tuntemattomien ihmisten seurassa, motivaationa osoittaa välittämistä sitä tarvitseville lapsille ja nuorille. Leirien henkilökunta luotti meihin, koska me todella välitimme lapsista. Siksi saimme hammas- ja päihdevalistusten kertoa myös orpojen Isästä, rakastavasta taivaan Jumalasta.
2000 – 2006: Pietarin lastenkodeissa ja Karjalan leireillä
Teimme ensimmäisen laajamittaisemman vierailun Pietarin lastenkoteihin pääsiäisenä 2001. Tuolloin matkassa oli mukana 33 henkeä ja kohteista ei tiedetty paljon muuta kuin osoite. Reissu onnistui kuitenkin oikein hyvin. Tämän ensimmäisen matkan jälkeen kävimme Pietarin lastenkodeissa pääsiäisenä vuoteen 2006 asti.
Ryhmäkuva Pietarin matkalta 2005
Tuolloin Pietarissa oli vielä paljon kadulla eläviä lapsia ja monet suomalaiset halusivat auttaa heitä. Matkan konsepti oli toimiva: järjestimme yhteismajoituksen ja yhteisen kuljetuksen Pietariin, missä jakaannuttiin pienempiin ryhmiin. Ryhmät vierailivat lastenkodeissa tulkin kanssa ja veivät aina jotakin mukanaan lapsille annettavaksi. Päämääränä oli kuitenkin viettää mahdollisimman paljon laadukasta aikaa lasten kanssa.
Juhani lapsi sylissään lastensairaalassa
Pääsiäisen reissujen lisäksi kävimme lastenkodeissa muulloinkin. Kontakteja ja vierailukohteita tuli koko ajan lisää.
Tiilitehtaan leirit Petroskoissa 2002 - 2006
Vuonna 2002 järjestimme Petroskoin laidalla päiväleirin Tiilitehtaan kaupunginosassa. Tuo leiri oli monella tapaa toimintatapojemme mukainen: neljä suomalaista, 1-3 tulkkia, yksi avustaja ja 70 lasta, ikäjakauman ollessa 1,5 – 17 vuotta. Palaute oli hyvää. Järjestimme alueen lapsille leirin joka kesä vuoteen 2006 asti. Haasteita leirinpitoon toivat paikallisviranomaisten keksinnöt, jouduimme kuljettamaan lapsia jopa toiselle puolelle kaupunkia. Kuva vuodelta 2003.
Ryhmäkuva Tiilitehtaan leiriltä 2003
Tiilitehtaan alueen ilmapiiriin vaikutti paljon se, että siellä oli aiemmin ollut vankila, jonka vangit olivat työskennelleet keskellä kylää vankila-tiilitehtaalla. Kaupunginosalla oli huono maine ja tie sinne oli heikossa kunnossa. Aloittaessamme leirit saatiin Jumalalta sana:
”Näin sanoo Herra Sebaot: Vielä on Jerusalemin toreilla istuva vanhuksia ja vanhoja vaimoja, sauvansa kädessään kullakin päivien paljouden vuoksi. Ja kaupungin torit tulevat olemaan täynnä poikasia ja tyttösiä, jotka leikkivät sen toreilla. Näin sanoo Herra Sebaot: Jos tämä onkin ihmeellistä tämän kansan jäännöksen silmissä niinä päivinä, pitäisikö sen olla ihmeellistä myös minun silmissäni, sanoo Herra Sebaot?”
Vuonna 2002 Tiilitehdas oli slummi. Kaikki oli surkeassa kunnossa. Sitten vuosien mittaan tilanne parani ja eräs mies sanoikin jalkapalloa pelatessamme, että tästä alueesta tulee hyvä kaupunginosa (sub-urb) kuten Amerikassakin. Näin pitkälti kävikin: vuonna 2006 leirin jälkeen eräänä iltana ilta-aurinko paistoi ja oli lämmintä. Kaupan takana oli torikoju, mummot istuskelivat auringonpaisteessa talon seinustalle keppiinsä nojaten ja säästä nauttien. Lapset leikkivät pihassa hyväntuulisina. Tuolloin mieleeni nousi tuo Jumalaltasaatu sana ja ymmärrys, että tämä tehtävä on nyt tehty. Alla kuva vuodelta 2003.
Jalkapallonpelaajat Petroskoissa 2003
Järjestimme Karjalassa 2003-2005 useita muita leirejä ja vierailuja eri paikoissa, mm. Nuosjärvellä (kuva v. 2003 alla), Essoilassa ja Segezhassa. Tämän ohessa tutustuimme moniin ihmisiin eri seurakunnista ja kaupungeista.
Leiri Vieljärvellä 2003
Konferenssissa Komissa asti
Vuodenvaihteessa 2005-2006 osallistuimme parinkymmenen hengen porukalla Komissa järjestettyyn suomalais-ugrilaisten kansojen nuortenkonferenssiin. Matkasta muodostui ikimuistoinen elämys, pääsimme kokemaan todellista yhteyttä sukulaiskansojen edustajien kanssa. Alla yhteiskuva konferenssista.
Yhteiskuva konferenssista
Vierailimme komikylässä ja saunoimme savusaunassa marilaisten kanssa. Suurin osa porukasta teki matkan junalla Moskovan kautta, mutta Matti ajoi autolla Karjalan kautta ja otti kyytiin joitakin karjalaisia nuoria. Tässä kuvassa olemme Aunuksessa.
Miehet autolla Komiin
2003-2005 – valmistautumista tulevaan
Vierailimme Pietarin alueen ja Karjalan lastenkodeissa ja veimme usein mukanamme humanitaarista apua. Pian kuitenkin ymmärsimme, että lyhyet "showvierailut" tai pelkän materiaalisen avun toimittaminen orpolapsille ei riitä. Mikä olisi vastauksena lasten syvimpiin tarpeisiin? Lastenkotien henkilökunta Venäjällä tekee pääsääntöisesti hyvää työtä, mutta heillä on vain rajallisesti aikaa ja resursseja. Lisäksi lastenkotien työntekijät ovat lähes kaikki naisia. Myös tasapainoisten ja luotettavien miesten mallit ovat tärkeitä sekä pojille että tytöille. Lastenkotilapset tarvitsevat aikuisista ihmisistä koostuvan tukiverkoston. On myös totta, että inhimillisesti on liian vaikeaa rakastaa lastenkotinuoria kaikkine oikkuineen ja itsekkäine asenteineen. Siihen tarvitaan Jumalan apua.
Turvakoti Elämän lapset Suomessa 2005
Yllä kuva turvakoti Elämän lapsista Suomessa 2005 kesällä. He osallistuivat Ison Kirjan jalkapalloleiriin ja viettivät aikaa ystävien mökillä.