Leirillä olemme kuulleet mielenkiintoisia ja koskettavia kertomuksia turvapaikanhakijoilta.
Iranilainen J. oli tullut tullut uskoon jo kotimaassaan. Uskonsa tähden hänen vanhempansa olivat kieltäneet hänet. Hän ei ollut kotimaassaan mukana minkään seurakunnan toiminnassa, mutta oli yhden kerran kertonut uskostaan työkavereilleen, joista joku oli ilmiantanut hänet salaiselle poliisille. Siviilipukuiset tuntemattomat miehet vangitsivat hänet pian ja hän J. vietti kuukauden salaisessa vankilassa missä ihmisiä myös hirtettiin. J. luuli olevansa seuraava ja oli varma kuolemastaan, mutta hänen isänsä kuitenkin maksoi suuret lunnasrahat ja J. pääsi vapaaksi. Hän pakeni maasta seuraavana päivänä.
Tämä ystävämme, kuten moni muu on jättänyt taakseen elämänsä, perheensä, työpaikkansa, yrityksensä... Moni on lähtenyt poliittista tai uskonnollista vainoa pakoon niin nopeasti, ettei ehtinyt ottaa mukaan kuin puhelimensa.
Irakilaisen L:n johdatti uskoon yhdysvaltojen armeijan korkea-arvoinen sotilas. Rukoilemme erityisesti, että irakilaisia saapuisi enemmän leirin loppupuoliskolle! Juuri he ovat näistä uusista turvapaikanhakijoista vähiten tavoitettu ryhmä.
Afganistanilaiset ystävät ovat leirillä palvelleet ahkerasti keittiössä ja monessa muussa. Heitä onkin ollut leirillä suurin porukka - olemme iloisia jokaisesta.
Leiriläisiä on tullut paikalle monen seurakunnan kautta, sekä henkilökohtaisten kontaktiemme kautta Pääkaupunkiseudulta, Tampereelta, Keski-Suomesta ja Pohjanmaalta.
Paikalla leirillä on insinöörejä, taksikuskeja, leipureita, rakentajia, puuseppiä... kaikenlaisia ammatteja. Ihmisiä joilla on kasvot, tarina, identiteetti. Moni ylpeänä näyttää kuvia elämästään kotimaassaan. Missä heidän elämänsä jatkuu? Kenelle heistä Suomesta tulee uusi kotimaa? Sitä emme tiedä, mutta voimme kohdata ja palvella heitä nyt.