Suljetut rajat, poliittinen epävarmuus, yhteiskunnan muutokset… kaikki on muutoksessa. Miten niihin tulisi reagoida? Olemme tottuneet toimimaan tietyllä tavalla, mutta onko noista tavoista nyt tullut vihollisia?

Maailma on muuttunut kovasti tämän vuoden 2020 aikana. Eikä muutostahti näytä hyytymisen merkkejä. Elämme nyt eri maailmassa kuin puoli vuotta sitten. Tämä on nyt vaan hyväksyttävä tosiasiana. Mutta mitä tämä tarkoittaa? Mitä nyt pitäisi tehdä?

Suurin osa toimintatavoistamme on lähtöisin vuosien takaa, jolloin olemme todenneet ne käytännöllisiksi ja tehokkaiksi. Olemme löytäneet jonkinlaisen tasapainon siihen, miten selvitä arjesta ja saada vastuut hoidettua. Toki mukaan mahtuu myös huonoja tapoja, siis hyödyttömiä asioita, jotka vievät aikaamme.

Tätä voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta minua itseäni kiinnostaa toimintani kristittynä ja osana yhteisöä. Minkälaiset toimintatavat edistävät tehokkaimmin tavoitteitamme?

Jos miettii asiaa siltä kannalta, että mikä erottaa kristityn, siis Jeesuksen seuraajan, ei-kristitystä, niin Jeesus vastasi siihen Johanneksen evankeliumissa (Joh. 10:3): ”Hänelle portinvartija avaa oven, ja lampaat kuulevat hänen äänensä. Hän kutsuu omia lampaitaan nimeltä ja vie ne ulos.” Jeesuksen omat, hänen seuraajansa, kuulevat siis hänen äänensä ja seuraavat sitä.

Toisaalta meidät Jeesuksen seuraajat tunnetaan meidän keskinäisestä rakkaudesta: ”Uuden käskyn minä annan teille: rakastakaa toisianne. Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, että teillä on keskinäinen rakkaus.” Joh. 13.34-35

On hyödyllistä tarkastella omia tapoja ja tottumuksia näiden kahden näkökulman valossa. Auttavatko ne minua seuraamaan Jeesusta ja voinko niitten kautta osoittaa rakkautta muille?

Näinä epätavallisina aikoina tässä on haastetta. Mutta kuten Paavali kirjoittaa: ”Eihän Jumala ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman, rakkauden ja terveen ymmärryksen hengen.” 2. Tim. 1:7